tiistai 21. toukokuuta 2013

10 days left!

Siitä onkin jo tosi pitkä aika ku oon viimeks postannu. En oo oikeestaa muistanu koko blogin olemassa oloa, tai jos oon muistanu, ja joskus oon jopa alottanu kirjottamaan postausta, mutta oon jättänyt sen kesken. Pitempien tekstien kirjottaminen suomeks vaan on tuntunut liian vaikeelta. Mutta nyt kuitenkin päätin vihdoin ja viimein tulla kirjottamaan!

Paljon on tässä blogihiljaisuuden aikana ehtinyt tapahtua. Oon ollut promeissa, koulussa, kisoissa ja Chicagossa. Nyt onkin enää 3 päivää koulua jäljellä ja nekin on ihan lyhyitä päiviä kun on vaan kokeet. Perjantaina meen Cincinnatiin kaverille yöksi ja lauantaina suunnataan Kings Islandiin, joka on suurin huvipuisto täällä Keski-Lännessä. Se onkin sitten vika kerta kun nään muita vaihtareita joihin oon tutustunut D.C:n ja Chicagon reissuilla... Sunnuntaina onkin sitten mun vika päivä täällä Ohiossa, ja siitäkin on mitä luultavammin tulossa aika kiireinen. Tiedossa silloin on ainakin viimeset pakkailut ja kaverien valmistujaisjuhlat. Viikon päästä maanantaina lennän aamulla Daytonista D.C:hin Year End Campille. Ensi viikon keskiviikkona sitten alkaakin kunnolla kotiin paluu, ja torstaina mun pitäis olla takas Suomessa. Tää on niin outoo sanoo, että ens viikolla oon taas Suomessa... Mihin tää kevät on oikeen menny, aika on mennyt toooodella nopeesti!

Voisin vähän kertoa teille promeista. Elikkäs mä menin sellasen ison ryhmän kanssa, meitä tais olla yhteensä noin 20 henkilöä. Mulla ei ollut deittiä sinne, mut eipä se menoa oikeestaan haitannut ja en ollut ainut meijän ryhmästä jolla ei ollut ni ei haittannut oikeastaan yhtään. Aluks mentiin yhteen puistoon ottamaan kuvia, mutta huomattiin, ettei todellakaan oltu ainoita, jotka oli sen puiston valinnut... Kuvien oton jälkeen me suunnattiin syömään. Suurin osa meijän ryhmän tytöistä ei tiennyt mihin oltiin menossa syömään. Se osottautuikin sitten oiken kivaks yllätykses! Meijän ryhmän pojat oli kokannu meille ruokaa ja mentiin yhden niist pojista kotiin syömään. Tarjolla oli eri ruokia ja pojat sitten toimi meidän tarjoilijoina. Hyvän ruoan jälkeen suunnattiinkin sitten itse promeihin, mitkä oli ihan hauskat, ei mitenkään erikoiset. Ihmiset vaan tanssi siellä ja sitten jossain vaiheessa kruunattiin prom king ja queen. Me päätettiin häipyä sieltä ton kruunauksen jälkeen ja tultiin tänne meille vaihtamaan vaatteet after promeihin.
       After promit oli koululla ja siellä pelattiin erilaisia pelejä, joista sai aina leimoja, joiden avulla pystyi voittamaan palkintoja. Illan lopuks arvottiin isoja palkintoja, kuten tietokoneita, pelikonsoleita, kameroita ja muuta tollasta. Koska mun tuuri on mitä on, en tietystikkään mitään voittanut. Tarjolla after promeissa oli kans ilmasta ruokaa hahah. Niistä sitten suunnattiin after after promeihin, joissa oli aika tylsää ja porukka alko olla aika väsynyttäkin. Sieltä sitten suunnattiin vielä tänne meille after after after promeihin :D Niissä oli ihan hauskaa, juteltiin vaan ja sitten porukka alko nukahtelemaan ja osa lähtikin sitten omaa kotia kohti. Nukkumaan päädyin sit lopulta vähän jälkeen 7 sunnuntai aamuna... :D
Mä oon tuolla vasemmassa reunassa toisiks reunimmainen, tollanen tummanpinkki mekko päällä.
Sit voisin viel kertoo vähän Chicagon matkasta. Viime viikolla olin siis siellä. Mulla on oikeestaan aika samat sanottavat tosta reissusta kun mitä mulla oli sillon DC:stä, tosin Chicago oli vielä parempi ja sain parempia kavereita sieltä. Tutustuin yhteen saksalaiseen tyttöön siellä ja se 4 päivää oltiin oikeastaan koko ajan toisiemme kanssa, niin sen takia ollaankin jo tosi hyviä kavereita. Tuntuupa oudolta ajatella, että viikko sitten olin justiinsa vasta tutstunut siihen! Meillä on sen tytön kanssa niin paljon yhteistä, ettei olekkaan mikään ihme miten nopeasti meistä tuli hyviä kavereita. Ja tällä viikolla kun oon menossa sinne Cincinnatiin yöksi, niin olen menossa juuri tuolle tytölle. Ja ollaan mietitty, että meen käymään varmaan syksyllä Saksassa ja se tulee käymään Suomessa, jotta voidaan nähdä. Voi kun tulee ikävä kun mietiskelee viime viikkoa, ja meidän ryhmää, kaikki siellä oli vaan niin mukavia! Onneks nään osan niistä ihmisistä lauantaina! Ja no muutenkin Chicago kaupunkinakin oli ihan mahtava paikka, sinne haluun uudestaankin. Kuvia laitan Chicagosta myöhemmin, koska nyt ne ei jostai syystä suostu latautumaan tänne...

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Washington DC

Mua ihan hävettää miten kauan mulla meni tän postauksen julkaisemiseen, pahoitteluni siitä!
Nyt kuitenkin asiaan.

Torstaina koko päivä meni matkustukseen. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä Jefferson memorialilla ja Arlington National Cemeteryllä, muttei keretty, koska bussimatka kesti 14-15 tuntia! Oltiin perillä meidän hotellilla kello 17-18 välillä, jos oikein muistan.
Kun hotellille päästiin, vietiin tavarat huoneisiin ja sitten saatiin ruokaa, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa. Monet meni uimaan, mutta ite menin Gron kanssa salille. Sen jälkeen mentiinkin vaan suihkuun ja nukkumaan.

Perjantaina lähettiin 8 aikaa hotellilta ja mentiin ensimmäiseksi Jefferson Memorialille. Sieltä sitten suunnattiin kiertelemään national mallia. Eli Washington monument, World War II memorial, Vietnam War ja kai Korean War memorial, sekä Lincoln memorial tuli nähtyä. Niin joo ja tietty valkonen talo! Obamaa ei näkynyt haha. Noitten jälkeen mentiin johonkin museoon, joka ei ollut se mun lempipaikka, joten siitä en oikeen mitään muista hah.
Illemmalla suunnattiin yhelle ostarille, jossa meille annettiin peräti tunti aikaa shoppailuun... Shoppailun jälkeen mentiin syömään ja kattomaan esitys sellaseen keskiaikaiseen illallis teatteriin. Hotellille päästiin takas muistaakseni noin kello 23 aikaan, ni mentiin vaan melkeen suoraan nukkumaan.
Jefferson memorial


WWII memorial

WWII memorial

Lincoln memorial

Washington monument

White Houseeee!!






jefferson memorial



Lincoln memorial

Lauantaina suunnattiin ensimmäisenä Arlington National Cemeterylle, joten tulipahan John F. Kennedyn hauta nähtyä. Ton hautausmaan jälkeen käytiin nopeesti Capitol builduingillä ja sitten alkokin museo kierros. Käytiin 4 eri museossa, joten oli mun mieleen aika tylsä päivä. Kiinnostavin museo oli se museo, jossa on kuvattu Yö museossa leffat haha. Museoitten jälkeen päästiin sitten shoppailemaan Itä-rannikon suurimpaan ostariin, mutta siellä meillä oli aikaa vaan 2,5 tuntia, eli piti tarkasti valita missä kaupoissa haluaa käydä tai muuten ei tosiaan ois kerennyt kuin pariin.

Capitol building

Yö Museossa -elokuvan kuvauspaikkana toimineessa museossa käyty!

Sielt museosta löyty luontokuvat, jotka oli otettu Suomessa ja Norjassa. Ylempi kuva on otettu Suomesta ja alempi Norjasta.

Arlington National Cemetery

John F. Kennedyn hauta nähty!

Oikee muumio!

Sunnuntaina kätiin shoppailemassa viel vähän yhellä Outlet ostarilla ja loppu päivä istuttiinkin bussissa.

Tänään tuli 100 päivää täyteen jenkeissä ja 40 päivää jäljellä, kunnes tuun taas takas Suomeen!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

I don't even know what I should think right now

Washington DC:n matkalta on nyt kotiuduttu ja koulussakin oon kerenny melkeen viikon päivät istumaan. Täytyy sanoa, että oli kyllä aivan uskomaton reissu! Välillä alkoi vähän tympimään se museosta toiseen kierteleminen, mutta onneksi meijän porukka oli niin mahtava, että kyllä ne museotkin kesti haha. Surullinen tosi asia vaan on, etten suurinta osaa meijän mahti vaihtari porukasta tule enää koskaan tapaamaan. Onneksi nykyään on kuitenkin facebookit sun muut, joten yhteydenpito on edes vähän helpompaa. Nyt mulla onkin kavereita Ruotsissa, Norjassa (no tää kyllä oli aikasemminkin, kun norjalaisen kanssa asun samassa talossa haha), Tanskassa, Saksassa, Slovakiassa, Espanjassa, Meksikossa, Brasiliassa, Australiassa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa.
Teen myöhemmin (toivottavasti jo nyt tulevan viikonlopun aikana) tosta matkasta oman postauksen, johon laitan kuvia ja kerron mitä tehtiin ja missä käytiin ja tollasta.

Asiasta toiseen, tänään tuli 13 viikkoa täällä täyteen, ja tasan 7:n viikon päästä oonkin sitten just tullut takas Suomeen. Fiilikset mulla on tosta aika sekavat, toisaalta ootan todella kovin Suomeen paluuta ja melkeen lasken jo tunteja haha, mutta toisaalta tuntuu tosi haikeelta, koska 7:n viikon päästä tää kokemus oli sitten siinä, enkä enää ookkaan sen hauskalla aksentilla puhuva vaihtari jostain pienestä kylmästä Pohjois-Euroopan maasta. Ja tietty kavereita täällä tulee ikävä, niin kuin mulla on mun Suomi kavereita nyt ikävä.

Seuraavaan seitsemään viikkoon tulee kuitenkin vielä onneksi mahtumaan kaikenlaista. Parin viikon päästä on promit, toukokuussa meen Chicagoon (jossa onneks tapaan osan niistä mahtavista ihmisistä, jotka oli DC:ssä!), Chicagosta paluun jälkeen mulla onkin enää 5 koulupäivää ja mut on kutsuttu kaksiin isoihin valmistujaisbileisiin, toivottavasti niihin molempiin pääsen, ja sitten meenkin uudestaan DC:hin Exploriuksen järjestämälle Year End Campille, jossa vietän pari päivää, jonka jälkeen onkin aika tulla Suomeen! Plus tietty tota aivan ihanaa koulua on mulla vielä jäljellä 26 päivää, en millään malttais oottaa, että koulu on ohi, tää high school ei vaan oo mua varten, tuntuu ihan ku oisin taas yläasteella... Ja tottahan toki vielä track treenejä ja kisoja on jäljellä, mulla kai 4 viikkoa.

Täällä ollaan muuten tällä viikolla päästy jo 24 asteen lämpötiloihin ja rusketustakin oon jo kerennyt vähän hankkimaan trackin ansiosta :p. Nyt tää tyttö kuitenkin painuu pehkuihin, että jaksan tän viikon vikan koulupäivän ja treenit. Ja pahoitteluni vielä jos jotain alko jo ärsyttää kuinka monta kertaa hehkutin meijän porukkaa DC:ssä, kyllä te siellä Suomessakin mahtavia ootte! :D

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Trackia, matkustelua ja lentoja

Pääsenkin kisaamaan huomisisissa track kisoissa, mikä yllätti mut täysin. En ois kyllä yhtään odottanu pääseväni kisaamaan! Oon kisaamassa tyttöjen 100-100-200-400 viestissä, ja oon meijän ryhmästä se, joka alottaa sen, eli juoksen 100m. Onneks mä alotan sen ni kukaan ei anna mulle sitä kapulaa (tai mikä ikinä sen nimi onkaan) vaan mä annan sen sit toiselle, niin mulla ei oo niin suuri riski pudottaa sitä :D

Kuuden päivän päästä oon Washington D.C:ssä, ja arvatkaa kuka menee toukokuussa pari viikkoa ennen Suomeen paluuta Chicagoon neljäks päiväks!

Tällä viikolla sain mun paluulentoliput sähköpostiin. Maanantaina 27.5. lennän Daytonista Washington D.C:hin Year End Campille. Sieltä lähtee sitten keskiviikko iltana lento Lontooseen, jossa oon torstai aamuna ja sieltä sitten viimenen lento Helsinki-Vantaalle, johon mun pitäis laskeutuu torstaina 30.5. noin kello 17 aikoihin.
Enään 62 päivää täällä jäljellä, aika on kyllä mennyt tosi nopeesti!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Spring!

Mitä pidemmälle tää mun vaihto lukukausi etenee sitä kiireempi mulla näyttää olevan. Kaks viikkoa sitten mulla alko track harkat kunnolla, joten ne pitää mut tosi kiireisenä, sillä treenit on joka koulupäivä 1,5 tuntia ja sitten melkeen joka lauantai on kisat, tällä viikolla siis lauantaina on ekat kisat tiedossa. Oon kyllä aika varma, etten ite pääse noissa kisoissa kisaamaan (kaikki ei siis pääse kisaamaan, vaan jokasiin kisoihin valmentajat valitsee tietyn määrän, jotka kisaa, ja ne siis valitaan paremmuuden, yrittämisen ja treeneissä käynnin perusteella), koska oon luultavasti reväyttäny etureiteni, jonka takia en todellakaan pysty juoksemaan nopeasti, tai jos en oo reväyttäny ni jotain muuta niissä on. Jokanen juoksu askel tuntuu siltä kuin joku vetäis puukolla edes takas pitkin mun etureisiä... Niin joo ja siis juoksen sprinttejä, ja jos saan ite päättä ni aion juosta vaan 100 metriä, koska 200 tai 400 metrin täysiä juokseminen ei kuulosta musta hirveen houkuttelevalta, varsinkaan kun perjantaina ''sain'' juosta 300 metrii niin nopeasti kun pystyin kun otettiin testiaikoja... Ai niin track on sama asia kuin yleisurheilu, mutta puhun aina trackista, koska se on lyhyempi sana haha :D

Lauantaina olin koko päivän Cincinnatissa mun hostperheen kanssa. Oltiin shoppailemassa, koska Gro etsi mekkoa promeihin ja mun piti ostaa track kengät ja parit housut trackia varten. Käytiin kanssa sellasessa tosi isossa ruokakaupassa, jossa oli ruokaa joka puolelta maailmaa ja siellä oli pieni osasto Skandinavialle ja löysinki sieltä sitten Fazerin suklaata<3 ruisleipää täältä ei vaan saa mistään, taidanki syödä kesällä vaan ruisleipää :D

Enään 10 päivää että meen Washington D.C.:iin matkalle! Ootan sitä tosi paljon, koska siellä tutustuu toisiin vaihtareihin ja onhan se aika siistiä päästä käymään pääkaupungissa ja noh voihan shoppailukin ehkö olla yksi syy miks odotan sitä matkaa niin paljon... :D Noh, eiköhän tää aika mee nopeesti, koska tänään mulla on taas Snowday (jee!), joten koulua on tällä viikolla vain tiistaina ja keskiviikkona. Torstai - maanantai meillä onkin sitten pääsiäislomaa ja ens viikolla kouluun mennään kanssa vaan tiistaina ja keskiviikkona, koska torstai aamuyönä kello 3 lähetään bussilla kohti D.C:tä!

Nyt kuitenkin lähden nukkumaan, koska kello alkaa lähentyä 1 yöllä... Seuraava postaus multa onkin varmaan vähän syvällisempää asiaa, koska oon jo alkanut kirjottamaan sitä, mutten jaksa kirjottaa valmiiksi nyt, koska alkaa tää ajatusten muuttaminen järkeviks lauseiks olla haastavaa kun väsyttää niin paljon...

Miten niin me ollaan kaivattu Gron kanssa karkkia mitä saadaan omista kotimaistamme?


Noitten piikkien kanssa kävely tuntuu hieman erikoiselta... Noh kaipa pystyn sit juoksemaan nopeemmin noitten kaa


Tällasii tekstareita on aina kiva saada!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Snowdayyyyyy!!!

Tänään mulla on mun elämän ensimmäinen (ja varmaan viimeinenkin) snowday! Eilen illalla mun host mom tuli kymmennen aikaan illalla kertomaan, että jo nyt ilmotettiin, että kaikki Sidneyn koulut on suljettu huomenna. Täällä tosiaan alko eilen 8 aikaan illalla satamaan lunta ja sen piti jatkua koko yön. Nyt täällä onkin sitten liikenne varmaan aika sekasin, vaikka ei tota lunta kyllä mun mielestä niin hirveesti tullu :D mutta onhan tää kiva saada vapaapäivä keskellä viikkoa! Mulla tosiaan on kaks isompaa kouluprojektiakin työn alla niin voin tehdä niitä tänään...

Tällä viikolla mulla on vielä perjantaina saksan koe, vähän jännittää millanen se on, koska nyt vasta täällä aloitin saksan ja menin kesken lukuvuotta sinne kurssille, ni en oo missään vaiheessa niitä ihan perus asioita opiskellut. Täytyy toivoo, että menis ihan hyvin kuitenkin!

Viikonloppuna käytiin kattomassa leffa mun host vanhempien kanssa. Käytiin kattomassa sen niminen leffa kun Identify Thief ja voin vaan sanoa, että kannattaa kattoa, se oli mun mielestä tosi hauska! Tosin Suomessa sitä ei leffateattereissakaan varmaan vielä vähään aikaan näy. Nyt vasta Suomen leffateattereissa näytetään sen nimistä leffaa kuin Pitch Perfect kun oli täällä jo vuokrattavana videovuokraamoista kun tänne tulin melkeen 8 viikkoa sitten. Sitäkin leffaa muuten suosittelen ja ainakin täällä melkeen kaikki on kattonut sen.

Sunnuntaina käytiin hakemassa Gro Daytonin lentokentältä kun se tuli takas Hawaiilta. Oli kyllä kiva saada ''sisko'' takas tänne. Gro täytti eilen 18, mutta pidettiin sille sunnuntaina yllätys synttärijuhlat. Mentiin syömään läheiseen meksikolaiseen ravintolaan ja oltiin kutsuttu Gron kavereita sinne.
Gro oli tietysti tosi väsynyt sunnuntaina aikaeron ja matkustamisen takia, ja no ei se varmaan ollu siellä Hawaiilla muutenkaan hirveesti nukkunut. Meijän host mom sitten sano noin puol tuntia ennen lähtöä, että lähetään syömään noin puolen tunnin päästä. Gro sitten valitti, että sitä väsyttää ihan hirveesti, että onko sen pakko tulla mukaan. Tietysti sanottiin, että on niin se tuli siitä niin vihaseks, että mua alko naurattaa :D No sitten ku päästiin paikanpäälle ni se oli tosi yllättynyt kun sen kaverit oli siellä ja oltiin järjsetetty sille synttärijuhlat, siinä vaiheessa ei enää haitannutkaan, että sen piti tulla mukaan. :)

Ens viikko mulla on koulussa rentoa, koska meen joka päivä 2 tuntia myöhemmin kouluun, kuin normaalisti koska täällä on sellaset Ohio Graduation Test:it, ja mun ei tarvi niitä tehdä, koska en valmistu täällä.



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kuvia!

Joka kouluaamu alotan tässä luokassa matikalla... Tääl on melkee joka paikassa esillä joko Amerikan tai Ohion lippu, tai molemmat.

Muotinäytöksen alun odottelua...

mmmmmm haluun tollasen smoothien nyt!

Tällaset kengät tuli ostettua.
Koristelin keksejä ni päätin tehä vähän lippuja :D
Keksien koristelu meneillään.

muotinäytöksen kampaus edestä...

... ja takaa.

Ilme kohdallaan!


Tää onkin jo vanha kuva! Tää on mun ekalta kunnon päivältä täältä, kun käytiin hakee mulle sellanen kortti, jossa näkyy mun nimi ja ikä ja siin on mun kuva! :D

Tossa nyt muutamat kuvat. En oo nyt ottanu vähään aikaan kuvia melkeen ollenkaan, pitäis alkaa taas ryhdistäytä siinä!

tiistai 26. helmikuuta 2013

I like your accent! -Oh thanks, but I hate it...

Enpäs ookkaan taas pitkään aikaan käyny mitään kirjottelemassa. En enää edes muista mitä kaikkea täällä on tapahtunut, mutta kerron ne asiat mitkä muistan. :)

Kaksi viikkoa sitten viikonloppuna oltiin mun hostisän ja Gron kanssa shoppailemassa Daytonissa. Siellä menikin melkeen koko päivä kun käytiin kahessa ostarissa. Tulihan sieltä  taas aika paljon shoppailtua, hups! Löysin esim. korkkarit itelleni promeihin ja siihe muotinäytökseen, ja siis ne on Guess merkkiset ja makso vaan 70 dollarii! Tykkään kyllä niin paljone enemmän hinnoista täällä kun vertaa Suomen hintatasoon. Kun päästiin takasin kotiin shoppailun jälkeen ni melkeen heti lähdettiin Gron kanssa Ann:n poikaystävän luokse pelaamaan x-boxia, kun ne kutsu sinne kavereita haha, onpahan sekin tullu nyt koettua :D.
            Sunnuntaina meille tuli yöks Emily ja Carrie ja illan täällä meijän kanssa oli myös Ann ja Jordi. Syötiin Gron tekemää taco pieta, joka on muuten ihan älyttömän hyvää, ja no oltiin Gron kanssa yritetty myös tehä korvapuusteja, mutta ne ei ihan onnistunu, ni niillä ei ollu kovin suurta menekkiä tyttöjen kesken haha. Juteltiin ja yritettiin kattoa leffaa, muttei jaksettu kattoa sitä loppuun asti, koska kaikki oli ihan super väsyneitä...
            Maanantaina meillä oli vapaata koulusta, koska oli presidentin päivä ni menin, Ann:n, Gron, Emilyn ja Jordin kanssa Troyhin syömään ja pyörimään kaupoissa. Oltiin syömässä sellasessa tosi kivassa pikaruoka paikassa, se oli vähän niinkun subway mut patonkien sijasta valkkasit ite täyttess burritoon, se oli tosi hyvää! :D Illemmalla mentiin vielä yhteen kahvilaan, joka oli mun mielestä tosi viihtysä ja siellä vietettiinkin varmaan parisen tuntia.
            Yllättäen koulussa menikin sitten muu osa viikosta, ja tylsäähän siellä oli. Tosin päästiin tiistaina ja torstaina puol tuntia aikasemmin kotiin ja torstaina ennen kotiin pääsyä oli pep rally. Perjantaina kaikki oli iha kärttysiä ja masentuneita koulussa, koska kaikki oli odottanut, että saataisiin perjantaiks snow day tai ees kahden tunnin delay (eli koulu ois alkanut 2 tuntia myöhemmin), mutta tietysti meijän kouluhan ei sitä saanut. Kaikki muut high schoolit samassa countyssa oli saanut snow dayn tai edes delayn paitsi meidän...
             Viime viikon lauantaina mulla olikin sitten se muotinäytös! Se meni mun mielestä ihan hyvin ja oli hauskaa. :) Launatai aamuna 4 aikaan Gro lähti lentokentälle ja tällä hetkellä se onkin Hawailla, ois hieman tehnyt mieli lähteä mukaan, mutta Gro ei suostunut ottamaan mua salamatkustajana sen matkalaukussa mukaan :(. Tän viikon joudunkin sitten viettämään täällä ilman sitä, onneks se tulee kuitenkin takas sunnuntaina puolenpäivän aikoihin!

Suomen kirjottaminen alkaa jo olla välillä aika haastavaa, joten tää tekstikin on varmaan vähän eriskummallisen kuulosta haha. Nyt meen ihan just hakemaan pyykit kaappiin ja sitten suihkuun ja nukkumaan, että jaksan taas huomenna koulussa... Kuvia yritän laittaa vielä tän viikon aikana, nyt en jaksa, koska mulla on ongelma saada kuvat siirrettyä mun puhelimesta koneelle.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Melkeen kuukausi takana, 3,5 edessä

Anteeks, ettei musta oo kuulunu taas hetkeen mitään! Oon taas ollu tosi kiireinen ja sitten jos on ollu aikaa edes vähän mulla ei todellakaa oo ollut innostusta kirjottaa mitään.. :D

Viime viikolla olin koulusta pois maanantain lisäksi myös torstain ja perjantain, koska olin niin kipeä. Torstaina kävin lääkärillä ja sain lääkkeet. Nyt tällä viikolla oonkin sitten ollut taas terve ja tekemistä onkin ollut ihan kiitettävästi. Nyt voisinkin sitten kertoa vähän tästä ja viime viikosta.

Viime viikon perjantaina mentiin illalla mun isäntäperheen ja joidenkin niiden sukulaisten kanssa, jotka oli käymässä täällä Teksasista, Daytoniin kattomaan monsteriauto showta, haha. Se ei ollut ihan mun juttu, mutta oonpahan sellasenkin nyt nähny. Sitä ennen käytiin syömässä jossain ravintolassa ja maistoin ekaa kertaa Oreo-pirtelöä, oli kyl hyvää!
Tossa nyt jotain tosi huonoja kuvia siit monsteriauto showsta, en oo vieläkään oppinu pitää kameraa mukana ja ottamaan sillä kuvia, vaan kännykän kameralla oon vieläkin pelkästään kuvaillut...







Lauantai aamuna lähdin mun hostisän ja niitten teksasilaisten kanssa sellaseen akvaario juttuun (sen tapaseen ku Helsingis Sea Life.) Se oli Kentuckyn puolella ni oon käynyt kolmessa osavaltiossa, tosin Illinoisissa oon ollut vaan lentokentällä ja Kentuckyssakaan en käyny muutaku tuolla haha.  Siel akvaarios oli vaikka minkälaisia kaloja ja siel oli kans pingviinejä ja krokotiileja! Sit siel oli sellane kyltti mis oli sana kala eri kielillä ni siel oli suomeksi! Olin kyllä vähän ihmeissään et miks ihmees siel se suomeks se lukee ku en usko, että siellä kovin paljoo suomalaisia turisteja käy haha.













Lauantai-iltana yökyläiltiin Gron, Jordin, Emilyn ja Ann:n kanssa. Katottiin pari leffaa ja meil oli varmaan terveellisimmät yökylä herkut ikinä :D Käytiin kaupassa ni ostettiin vaan mansikoita, mustikoita, paprikaa, parsakaalia ja dippiä. Sunnuntai-iltana oli Super Bowl, eli vuoden suurin amerikkalainen jalkapallo peli. Katottiin sitä tolla samalla porukalla kun oltin yökyläiltykkin, mutta sen porukan lisäks meidän joukkoon liitty kans Shelbie ja Jordin poikaystävä. Toi peli loppu vasta joskus 11 aikaan, ja sitten meijän piti vielä tulla takas kotiin, käydä suihkussa ja mulla oli vielä läksytkin tekemättä... Joten voikin varmaan arvata, että maanantaina koulussa väsytti haha.


Tällä viikolla on ollut paljon koulu juttuja tehtävänä ja oli mulla ekat kokeetkin. Torstaina oli sekä matikan, että enkun kokeet. En saanut kumpaakaan tehtyä loppuun asti kun Suomessa on tottunut siihen, että aikaa kokeen tekemiseen on melkeen 3 tuntia ja täällä on vain alle 50 minuuttia, tosin kokeet on pidempiä ja vaikeampia Suomessa. Maanantaian mulla on hissan koe ja siitä en tajuu mitään, saa nähdä miten sekin menee...
  Maanantaina aloitin kanssa trackin täällä, tosin ei vielä treenata muuten kun vain käydään salilla, mutta kyllä on lihakset jumissa salitreenien jäjletä, oon aika hyvin onnistunut hankkiutumaan eroon mun lihaksista tässä puolen vuoden aikana, kun en oo enää cheeriä harrastanut.
  Maanantaina sain kanssa kuulla, että pääsin malliksi siihen prom mekko muotinäytökseen, johon hain. Keskiviikkona meillä olikin tapaaminen siihen liittyen ja torstaina kävin sovittamassa mekkoa päälle ja ostinpa sen samaisen mekon itelleni promeihin!
Tällanen mekko on siis kyseessä :)


Tänään mennään illalla yhdelle Mykalle samalla porukalla kuin viime viikonloppuna ja pidetään tyttöjenilta! :) Maanataina mulla tullee tasan kuukaus täyteen täällä, jäljellä ei ookkaan sitten enää kuin noin 3,5 kuukautta, kylläpä aika menee nopeasti!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Sick

Tänään en ollu koulussa, koska oon kipeenä :/ noh onneks olo alkaa olla parempi ja toivottavasti huomenna on sellanen olo, että voin kouluunkin mennä. Tänään oonkin vaan kattonu Pretty Little Liarsia Netflixistä, nukkunut ja ollut koneella, hahah. Eilinen meni kanssa aika samoissa merkeissä kuin tää päivä. Mulla on ollu ongelmia bloggerin kanssa, koska se on aina välillä jättänyt postauksia julkasematta, joten pari postausta ois kuulunu tulla aikasemmin ja esim noi mun kaksi edellistä postausta on näköjään tullut väärässä järjestyksessä... Toivottavasti ei enää tekis samaa. Nyt kun ajattelin vähän kertoo mitä oon viime päivinä tehny.


Perjantaina oli koulua, vaikka kovasti toivottiin, että oltais saaty snow day eli vapaapäivä sen takia kun sato lunta, mutta lumisade alko liian myöhään aamulla ni jouduttiin kouluun. Koulussa perjantaina oli tosi tylsää. Matikan tunnilla vaa tehtii sellane viikottainen testi ja sit ei tehtykkään muuta. Espanjan tunnilla meillä oli sanis, johon meijän piti opetella 12 sanaa ja comprar-verbin imperfektin verbimuodot, ei onneks tullut yhtään ala-asteella opiskelu mieleen ku oli niin helppoa :D ja sit ei tehtykkään mitään muuta tunnilla... Hissan tunnilla sentään opiskeltiinkin vähän, enkun tunnilla tehtiin esitelmii eteen päin, musassa katottiin leffaa, saksan tunnilla oli sanis ja sit kokeiltiin sellasii juomia mitkä on saksassa kuulemma yleisii (vissyy, vissyy johon laitettiin sekaan omena- tai appelsiinimehua) ja no study hallis ei koskaa tarvi tehä mitään jos ei haluu :D.
    Illalla mentiin kattomaan koululle korispeliä ja siel oli hauskaa, vaikka hävitiinkin se peli. Meillä oli teemana pukeutuu julkkiksiks sinne peliin ni siellä oli vaikka minkä näköstä porukkaa, haha. Ite olin tylsä enkä pukeutunu, osaks siitä syystä, että kuulin vast perjantaina koulussa, että on tollanen teema. Korispelin jälkeen menin parin kaverin kanssa sellaseen jätskipaikkaan istumaan, juomaan kahvia ja juttelemaan. Joten perjantai-ilta oli hauska!

Lauantaina mä heräsin vähän ennen 8, koska 8.30 lähettiin syömään aamiaista ulos, kun mun tänne tuli käymään jotain näitten mun hostien sukulaisia Teksasista. Aamiaispaikasta lähettiinkin sitten suoraan Daytoniin yhteen ostariin. Mun ei ollut tarkotus ostaa mitään, mutta mitenkäs kävikään... Hahah. Ostin sellasen kivan mekon 10 dollarilla, 5 dollarilla Niken treenipaidan, sit sellaset söpöt mustat shortsit ja mustan tekonahkatakin, jossa on niittejä <3 Käytiin kanssa sellasessa juhlamekkoliikkeessä kattomassa, jos ois löytyny joku kiva prom-mekko. No huomattiin sitten, että siinä ulkopuolella oli ilmotus, että ne hakee malleja prom-mekko muotinäytökseen ni laitonpa sitten hakemuksen sinne ihan huvin vuoksi, saa nähä miten käy :D
   Kun tultiin takas kotiin, mun viime viikolla tilaama hollisterin paketti oli tullut! Neule jonka tilasin oli tosi kiva ja sopiva, mutta ne housut... Ne ois muuten ollut niiiiiin täydelliset, mutta ne on varmaa 10cm liian lyhyet, yhyy! Ja no sitten lauantai iltana menin syömää ja kattomaan leffan yhen pojan kanssa.

Mä oon tosi huono kaivamaan kännykän tai kameran esille, joten mulla ei  montaa kuvaa oo laitettavaks tänne, sori! Tällä viikolla mennään perjantaina kattomaan monsteriauto showta hahha :D ainaki se on aika amerikkalaista! :D Toivottavasti parantuisin tästä nyt niin, että pääsisin kouluun huomenna ja muutenkin tällä viikolla. Enkun puhuminen ja ymmärtäminen paranee koko ajan ja amerikkalaisiin tapoihinkin pääsen koko ajan paremmin sisälle. Ensi viikolla mun ois tarkotus alottaa treenaaminen trackiin, toivottavasti saisin sieltä paljon uusia kavereita ja toivottavasti en ihan kuolis heti ekoissa treeneissä, koska musta tuntuu, että mun kunto ei oo enää kovin hyvä... :D Tällasta tällä kertaa!


Ainiin perjantaina ostin ekaa kertaa lounaan koulusta! Se maksaa 2.60 dollarii ja perjantaina ruokana oli siis pizzaa, ei mitään kovin terveellistä ruokaa siis...


Study Hall-tunti oli perjantaina aika tyhjä... En tosin ihmettele, kun mulla se on perjantain vika tunti.


Tällaselta täällä näytti vielä perjantaina kun oli satanu koko päivän lunta, nyt sitä ei enää oo, kun tänään on ollu noin 8 astetta plussan puolella ja jossain vaiheessa kai vettäkin satanut.


Jenkeissä tosiaan saa myydä eläinkaupoissa koiria ja kissojakin... Olihan noi ihan älyttömän söpöjä ja ois todellakin tehnyt mieli ottaa mukaan aiankin yksi noista! Sääliski käy kun ei koiria sais tollasissa oloissa pitää!